Pienestä lapsesta alkaen ihminen pyrkii hallitsemaan toista ihmistä. Ei tietenkään kaikki, mutta aina isommassa porukassa on joku, jolla on sellainen taipumus. Lastentarhasta lähtien löytyy aina joku, jolla on isompi ego kuin toisella, kiusaajia on ja kiusattavia riittää. Tämä ilmiö jatkuu peruskoulun ala-asteella, yläasteella, lukiossa, ja niin edelleen.

Armeijassa hallitseva persoona ehkä pyrkii esimiesasemaan, ehkä koettaa päästä vähemmällä elikkä teettää omat hommansa muilla, mutta se onkin sitten eri juttu, joten unohdetaan se tällä kertaa. Armeijassahan on luonnollista, että toinen käskee ja toinen tekee.

Työpaikoilla tämä ilmiö toistuu esimiesasemasta riippumatta. Työpaikkakiusaamista esiintyy esimiesten toimesta, samoin työkavereitten kesken. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon valtakunnan tasolla uutisarvon ylittänyt Ahde-Räty –tapaus. Kiusaamistapauksissa on myös kyse tietynlaisesta vallanhimosta, toisen ihmisen hallitsemisesta.

Kansainvälisillä markkinoillakin johtamisvietti on kova. Miettikääpä vaikkapa Hitleriä, Mussolinia ja Stalinia, lisäksi on muita lukemattomia tapauksia, kuka isompana kuka pienempänä ”pikkuhitlerinä”, kuka enemmän taikka vähemmän vallan kahvassa.

Maailmanpolitiikkaa tarkasteltaessa ajankohtaisia henkilöitä ovat Putin, lähimenneisyydessä mm Perlusconi. Tämä viimeksi mainittu italialainen käytti suomalaisin silmin katsottuna asemaansa varsin häikäilemättömästi hyväkseen. Putin sen sijaan on osoittanut välittävänsä muun maailman mielipiteistä korkeintaan yhtä paljon kuin Berlusconi italialaisten mielipiteistä. Saapa nähdä mihin tämänkertainen seikkailu johtaa, Ukrainan liittämiseen Venäjään vai onko Putinilla kenties joku muu päämäärä mielessä? Tänään (4.maaliskuuta 2014) siitä ei ole vielä varmuutta ainakaan minulla, mutta eiköhän se selviä muutaman kuukauden kuluessa.

Kotimaisessa politiikassa riittää vallantavoittelijoita siinä missä ulkomaillakin. Meillä on toistaiseksi toisenlaiset keinot käytössä kuin Venäjällä. Meillä joku Rinne pyrkii SDP:n johtoon mitä ilmeisemmin pidemmällä tähtäimellä. Juuri nyt kannatuslukemat ovat mielipidetiedustelujen mukaan selkeästi Urpilaisen puolella. Jää nähtäväksi, pääseekö Rinne tavoitteisiinsa koskaan.

Persut taas puolueena (Timo Soiniin henkilöityneenä) pyrkii vallan kahvaan erikoisen salakavalasti. He olivat selkeitä voittajia edellisvaaleissa, mutta eivät tarttuneetkaan vastuulliseen tehtävään hallituksessa. Heillä lienee toisenlaiset tavoitteet vallan käyttämiseksi eikä siihen kuulu vetovastuu. Vastuullinen asema ja arvosteleva käytös eivät sovi suomalaiseen poliittiseen kenttään samanaikaisesti. Siksi Persut ovat oppositiossa nyt ja ovat sitä jatkossakin, toki se on ihan hyvä juttu, sillä ei siitä puolueesta löydy riittävästi päteviä henkilöitä hoitamaan maamme asioita. Vallanhimo ruokkii silti Soinin ja kumppaneitten poliittisia päämääriä. Päämäärä vaan ei ole vielä minulle selvinnyt ihan aukottomasti, sillä Suomen etu ei ole se päämäärä. Jos olisi, niin Soini istuisi hallituksessa itsekin. Olisiko mukava palkka ja paistattelu julkisuuden valokeilassa sellainen päämäärä, johon Soini pyrki(i)?

Otsikoihin pääseminen on kaikille oppositiopoliitikoille tärkeää, muuten heidät unohdetaan seuraavissa vaaleissa. Vallan kahvassa olevat sen sijaan ovat otsikoissa joka tapauksessa, halusivatpa he sitä taikka eivät. Vallan käyttämiseksi tarvitaan auktoritäärinen asema, joka oppositiojohtajilta puuttuu. Mitä pienempi koira, sitä kovempi haukku?

Tämmöinen ajatelma tänään, jospa poliittinen kauteni kirjoittelussa alkaisi olla kohta ohi? Lisäksi haluan pyytää anteeksi kaikilta Persuilta, koska olen keskittynyt kirjoittelussani melko lailla yhteen puolueeseen, mutta se johtuu taas siitä, että on ollut sanottavaa heistä ja he ovat antaneet aihetta kirjoitteluun. Ääriliikkeet herättävät aina keskustelua. Lupaan kommentoida muitakin puolueita, jos katson itse aiheelliseksi. Nämä kirjoitukseni ovat vain minun mielipiteitä ja ajatuksia, ei näillä yleistä mielipidettä muokata.