Vaalit meni sitte ohi. Ja meni ohi melko monelta, sillä äänestämättä jätti 59% äänioikeutetuista. On tietysti totta, että luku pitää sisällään melkoisen määrän ihmisiä, jotka eivät  kykene äänestämään ollenkaan, mutta heidän osuutensa kaikista äänioikeutetuista ei varmasti ole kuin "ykkös-prosentteja" jos sitäkään. En ole tutkinut aisaa, eikä sillä asialla ele merkitystäkään.

Kuka ei äänestänyt? Mielestäni sellainen, joka ei löytänyt ehdokkaista mieleistään ehdokasta kyseiseen tehtävään. Tai sellainen, joka ei kerta kaikkiaan usko siihen, että parlamentaarikoilla on mitään valtaa siellä missä he ovatkaan. En itsekään ole tarkasti perillä siitä, mitä kaikkea noitten tehtäviin kuuluu ja millaisia vaikutusmahdollisuuksia heillä noissa ryhmissänsä on. Se on kuitenkin tullut selväksi, että johonkin ryhmään on kuuluttava, jos mielii jotakin asiaa päästä siellä ajamaan.

Mutta palaampa aiheeseen "vaalit meni ohi". En tarkoita tällä oikeastaan sitä, että ne unohtuivat taikka aloistukappaleessa kuvatulla tavalla jäivät esimerkiksi jääkiekon MM-kisojen varjoon, vaan sitä että vaalit oli eilen ja ne on nyt käyty. Suomalaisista ehdokkaista meni kaikki 13 suurimman vertailuluvun saanutta. Ei siis suurimman äänimäärän saanutta, vaan suurimman vertailuluvun saanutta. Muutama muutos olis nimilistassa, jos kyseessä olisi henkilövaali eikä puoluevaali. Suomessa on kuitenkin käytössä suhteellinen vaalitapa, joten valinnat on tehty sen perusteella. Vaaliliittojakaan ei ollut ja jos sellainen olisi ollut esimerkiksi kokoomuksen ja kristillisten kesken, olisi valintoihin tullut yksi muutos. Essayah olisi mennyt läpi Kumpula-Natrin kustannuksella, luulisin: http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2014/eurovaalit/ehdokkaat_vertauslukujarjestyksessa.html

Mahtaa siinä muuten olla ranskalaisilla toimittajilla nimessä opettelemista, miksei muillakin toimittajilla: Miapetra Kumpula-Natri. Ei nimessä muuten mitään vikaa ole, mutta mietimpä vaan juuri ranskalaista ääntämystä ko nimelle. Ei ole helppoa se.

SDP siis hävisi vaaleissa edellisiin EU-vaaleihin verrattuna oikein urakalla. Vähennystä puolueen saamiin ääniin tuli peräti 5,2 %-yksikköä, viime eduskuntavaaleihin verrattuna jopa 6,8 %-yksikköä. Paremmin meni Persuilla, 2009 Eu-vaaleista kannatus kasvoi 3,1 %-yksiköllä mutta eduskuntavaaleihin verrattuna kannatukseen tuli tiputusta peräti 6,2 %-yksikköä. Vastaavat luvut Eu-vaalit ensiksi mainittuna olivat Kokoomuksella -0,6 %/+2,2% ja Keskustalla +0,6% /+3,9 %-yksikköä. EU-vaalit ovat kuitenkin hyvin pitkälle henkilövaalit ja esimerkiksi Kokoomuksen Stubb sai varmasti ääniä niiltäkin, jotka eivät olisi kokoomuslaista äänestäneet, jos Stubb ei olisi ollut ehdokkaana. Sama pätenee Vasemmiston Arhinmäkeen, jonka puolueen kannatus kasvoi edellisistä EU-vaaleista 3,4%-yksikköä.

EU-parlamenttiin siis valittiin ukkoa ja akkaa, enimmäkseen kuitenkin "akkaa", sillä valituista kuusi on miespuolista ja seitsemän naispuolista henkilöä. Valituista on isolla todennäköisyydellä juuri Alexander Stubb ensimmäinen, joka jättää työns aEU-parlamentissa kotimaan politiikan kustannuksella, sillä hän on vahvasti ehdolla seuraavaksi pääministeriksi. EU-parlamenttiin nousee tässä tapauksessa Petri Sarvamaa. Eikä se ranskalaiselle ole hänenkään  nimensä oikeinlausuminen helppoa, jos ei vääntyne Sirpa Pietikäisenkään nimi kovin luontevasti...

Seuraavat vaalit ovatkin sitten eduskuntavaalit jo vajaan vuoden päästä. Osa nyt ehdolla olleista hakivat itselleen kannuksia noita vaaleja silmällä pitäen, sillä eduskuntaanhan valitaan 200 henkilöä, kun EU-vaaleissa valituksi tuli vain 13. Saapa nähä millä protestiaiheella Soinin armeija tällä kertaa jytkäisee, sillä jytkylle tarvitaan todelliset kannukset. Eiköhän Kreikan kriisi ollut kerrannaisvaikutteinen, ei sillä toista kertaa ääniä saada kuten kolme vuotta sitten. Toivottavasti Suomi ei kuitenkaan ole vielä tuolloin Kreikan kaltaisessa kuopassa. Kauanhan siihenkään ei tällä ihmisten käyttäytymisellä mene. En puhu nyt poliitikkojen käyttäytymisestä, vaan kansalaisten rahan ulostamisesta pois kotimaastamme.

Se onkin taas toisen jutun aihe.... ollut jo aiemmin.

http://mahottomia.vuodatus.net/lue/2013/02/netti-tulee-ja-netti-tappaa