Moni ihminen on sanonut minulle, että hallitus ei ole saanut mitään aikaiseksi. On ollut taksikuskeista työkavereihin, facebook-tuttavuuksista satunnaisiin kulkijoihin, mutta silti on tullut selväksi että ”ei mitään”. Haluankin kysyä teiltä, jotka olette samaa mieltä kuin nuo, että MITÄ OLISI PITÄNYT SAADA AIKAAN? Kiky on mainittu jossakin keskustelussa, mutta mitä muuta?

Hallitus on kyllä valmistellut monenlaisia asioita, mutta maaliin saakka ei kovin moni asia ole edennyt. Ei voikaan edetä, kun meidän oppositiopolitiikka on juuri sitä, että kaikki esitykset pitää ampua alas keinolla millä hyvänsä. Tuo alkoholipoliittinen uudistus oli oikein hyvä esimerkki siitä, kun SDP vastusti muutosta yhtä edustajaa lukuunottamatta. En tiedä mikä Skinnarin sai äänestämään puolueen ryhmäkurista piittaamatta, mutta joka tapauksessa puolueena SDP vastusti esitystä. Uskoisin, että iso osa puolueen kansanedustajista oln salaa tyytyväinen tulokseen, joka syntyi lopulta varsin niukalla enemmistäöllä.

Kauanko hallitus tarvitsee oikesasti aikaa, jos mietitään suurempia muutoksia yhteiskunnassa. Jotta arvostelijoat olisiväat edes vähän tyytyväisempiä? Eihän tarve suurille muutoksille synny eduskuntavaalien tulksen julkistamisen jälkeen, vaan muutostarve on ollut olemassa jo edellisen hallituksenkin aikana. Miksi siis muutoksia ei ole tehty jo aiemmin? Onko neljän vuoden eduskuntakausi liian lyhyt?