Nyt, kun korona-virus jyllää ympäri maapalloa, ovat eri yhteiskunnalliset tukitoimet tarpeen useammallakin eri tavalla. Eri valtioissa on rajoitettu liikkumista ja asetettu muutamia toimialoja suorastaan pannaan, on kielletty vierailemasta sukulaisten ja tuttavien luona ja muutenkin sosiaalinen kanssakäyminen on pyritty ohjaamaan kokonaan nettiin. Tämä tarkoittaa paitsi ruokakaupan, myös monen muun kaupan alan suuntautumista yhä enemmän nettiin. Esimerkiksi kodinkonealalta tulevat tiedonmuruset kertovat, että verkko-ostaminen on yleistynyt ja kivijalkakauppa kärsii seurauksista ellei nettikauppaa ole laitettu jalalle. Konekaupasta valtaosa käydään jatkossakin kiinteästä kaupasta, mutta nettikaupan kasvu on saanut vauhtia epidemian takia. Vaatekauppa on jo aiemmin siirtynyt yhä enemmän nettiin ja koronan takia kauppa kasvaa siellä edelleen, huonekaluostosten kasvu netissä on myös väistämätöntä.
Monella kaupan alalla on myynti stopannut kuin seinään. Ravintoloita ja kahviloita on suljettu, myös moni palvelualan yritys on kärsinyt asiakaskadosta, esim kampaamot. Tämän seurauksena valtion tuloverokertymä laskee, kun ihmisille ei makseta enää täyttä palkkaa, osalle maksetaan pelkkää peruspäivärahaa. Tämä aiheuttaa ihmisten ostovoiman pienentymistä ja sitä kautta valtion arvonlisäverokertymä sukeltaa. Valtion rahat vähenee ja tulojen ehtyminen pitää korvata velkarahalla. Kriisi aiheuttaa Suomelle miljardien lisävelan. Viimeisimmän tiedotteen mukaan valtio joutuu ottamaan pelkästään tänä vuonna lisää velkaa jopa 13 miljardia euroa. Talouden elvytykseen tarvitaan kuitenkin KYMMENIÄ miljardeja euroja tulevien vuosien aikana. Tuo raha on jo niin iso, että pienen kansakuntamme taloudellinen asema on sellainen ettei sitä velkaa pystytä ikinä maksamaan pois. Ei ikinä! Siksi velanotossa pitää olla harkitsevainen ja samalla menot täytyy pitää järjellisissä rajoissa.
Kun velkataakka kasvaa, on kansalaisten hyvä tiedostaa se, mihin velan määrän kasvu vaikuttaa. Tätä kirjoitettaessa valtion velanhoitokulut ovat vuositasolle arviotuna jo miljardi euroa. Korkotaso on toistaiseksi matala, mutta jokainen osaa laskea mitä yhden prosenttiyksikön kasvu koroissa tekee euroja vuodessa, kun velan määrän tiedetään olevan joka tapauksessa enemmän kuin 120 mrd vuoden vaihtuessa. Korkomenojen kasvu on kuitenkin pienempi murhe kuin huoli velan takaisinmaksusta. Ihan helposti en usko, että tulevien vuosien aikana velkaa päästään lyhentämään, päinvastoin.
Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Ensiksikin, kun valtion tulot pienenee ja menot kasvaa niin se tarkoittaa kyllä niukkuuden jakamista. Julkisten alojen palkankorotuksista on pakko kieltäytyä, koska maksaja on valtio. Valtion rahavarat karttuvat pääasiassa veroista (tulo-, varallisuus ja arvonlisäverot suurimpana). Ansiotuloveron tietää jokainen eli se on se vero, minkä jokainen työssä käyvä tilittää valtiolle (työnantajan toimesta) palkanmaksun yhteydessä. Arvonlisäveroa taas maksetaan kulutuksen mukaan eli jos ostat ”lähi-siwasta” ruokaa, menee sen osalta maksettava alv Suomen valtion kassaan. Jos taas tilaat vaatteita ulkomaisesta nettifirmasta, arvonlisäverosta hyötyy se valtio, missä nettikauppa sattuu sijaitsemaan. Ei siis Suomi, ellei nettikaupan kotimaa ole Suomi. Siltä osin kulutus menee vieraan vation hyödyksi, toisin kun kotimaisesta kaupasta ostettaessa.
Tulevaisuudessa tulemme näkemään eri aloilla suuria muutoksia. Jos nyt ei ihan palkanalennuksia tule niin ainakin työn keskittämistä harvemmille ihmisille. Sairaaloihin ja kouluihin ei ole varaa palkata työntekijöitä riittävästi ja jäljellä olevat kuormittuvat kohtuuttomasti. Palkankorotuksia vaaditaan kuormittumisen korvaajaksi, se on jo nähtykin koronaa keppihevosena käyttäen. Sosiaalisessa mediassa kiertää vaatimus sairaanhoitajien palkkojen korottamiseksi, vaikka se on tässä taloudellisessa tilanteessa kohtuuton vaatimus. On puhuttu ”korona-lisästä” joka olisi tilapäinen korvaus tällä hetkellä kuormitettuna olevalle työväestölle, mutta tilapäisillä korvauksilla on taipumus jäädä pysyviksi. ”Saavutettua etua ei voida poistaa” on lause, jonka olen usein kuullut työmarkkinaneuvottelujen yhteydessä käytettävän. Pelkästään sairaanhoitajia on palvelussuhteessa yli 70.000. Jos jokaiselle maksettaisiin 100 euroa lisää kuukaudessa, se tekisi vatiolle noin 100 miljoonaa euroa (sosiaalikuluineen) lisäkuluja vuodessa. En tiedä millaista ”korona-lisää” alalla toivottaisiin, mutta tuosta sen kustannuksen suuruusluokka on laskettavissa.
Lopetan kirjoitukseni nyt tähän ja toivon vain asiallisia kommentteja perään. Yhteenvetona mainitsen kuitenkin sen, että tulevina vuosina pitää pidättäytyä ainakin suurista palkankorotuksista, pitää nostaa veroja ja käyttömaksuja ja pitää hyväksyä nyt se tosiseikka että valtio ja kunnat eivät voi panostaa mihinkään viihtyvyys-palveluihin. Ei uimahalleja, ei uusia viheralueita ja maanteiden kuntokin saattaa rapistua entisestään. Rahaa ei ole valtion kirstussa ennen kuin sitä sinne tilitetään. Ansiotuloverot ja arvonlisäverot pitää saada pysymään vähintään 2019 tasolla, mutta mieluummin niitä pitää saada nostettua. Se on kuitenkin turha haave nopealla aikataululla.
Meidän jokaisen pitää osallistua talkoisiin. Ei vain sairaanhoidon, vaan kaikkien. Ravintolat ja palveluala pitää saada pikapuolin toimimaan. Palvelualalla on iso määrä pieniä yrityksiä joitten toiminta pitää saadakäyntiin mahdollisimman pian. Epidemia ja sen leviäminen on vaan pakko huomioida päätöksiä tehtäessä.
