Pakkasen paukkuessa kävelin ympäri minulle oudon kaupungin keskustaa. Vaelsin etsien sopivaa pubia, missä nauttia edes yhden lämmittävän alkoholipitoisen drinkin ilman, että paikalliset juopot olisivat kyyläämässä, että kukas se sinä oikein olet, kun ei ole ennen näkynyt. Kävelin reippaasti yli 20 asteen pakkasessa pitkin katuja, välillä pysähdyin katselemaan ympärilleni miettien, missä oikein olin. Tulinkohan juuri äsken tuolta, vai kenties jostakin toisesta suunnasta. Oli kylmä, kirosin etten ollut laittanut edes pitkiä kalsareita jalkaani, onneksi oli sentään korvaläpät, vaikkei pipoa ollutkaan.

Löysin pankkiautomaatin jostakin Sopeva-baarin kulmilta. Sopevaan oli pitkähkö jono, näytti olevan yökerho. Opiskelija-ilta?

Rahat saatuani jatkoin takaisin kohti hotellia, oikeastaan etsien suuntaa mistä hotelli löytyisi. Olin eksyksissä. Kuitenkin jatkoin matkaani toivoen, että edes joku räkälä olisi auki tässä vitun kylmässä ja hiljaisessa kaupungissa. Siis sen Sopevan lisäksi.

Satuin sattumalta yhden avoinna olevan baarin kohdalle, jossa kävinkin nappaamassa yhden lämmittävän Iris-coffeen. Baarissa oli muutama asiakas, jotka pitivät varsin kovaa ääntä. Kaikki olivat kavereita keskenään ja olutta tarjottiin vuorotellen. Luin kahvia siemaillessani iltapäivälehteä, sivusilmällä seurailin miesten hauskanpitoa. Pienestä se ilo syntyy…

Jatkoin matkaani kohti luultua ilmansuuntaa, hotellin lämmittävä aula siinsi jo mielessäni. Vihdoin olin tietääkseni lähellä, kunnes erään rakennuksen kulmalla näkyi palava ulkotuli. Baari? Niinpä tietenkin. Hotelli näkyi jo ovelle, mutta päätin kuitenkin astua sisään ja nauttia vielä toisen piristeen, tällä kertaa oluen. Hanoja oli tiskin takana rivin verran. Tilasin nimeltä tuntemani ulkomaisen oluen. Tietysti tarjoilija halusi täsmentää tilaustani: tumma vai vaalea. Valitsin tumman.

Seurailin olutta siemaillessani tiskillä jutustelevaa kaksikkoa, puheenaiheesta ei niin väliä, mutta työasioista lie ollut kysymys.

Hetken päästä sisään astui nuorehko, ehkä noin 25-30 -vuotias mieshenkilö, joka paineli suoraan tiskille tilaten oluen. Kolmosen. Totesi myyjälle tulleensa vanhaksi, kun piti edellisestä paikasta lähteä nuorempien alta pois.

Minuuttien kuluttua mies kääntyi ja huomasi minut. Hän katseli hetken ympärilleen noin 20-pöytäisessä baarissa ja suuntasi askeleensa ainutta miehitettyä pöytää kohti. Se sattui olemaan minun pöytäni. Taaempana oli toinen varattu pöytä, mutta siellä istui nuoripari toisiaan lirkutellen. Siis minun pöytääni.

-Onko tässä tilaa?

No olihan siinä tilaa kuten kaikissa 18 muussakin pöydässä. Annoin hänelle kuitenkin luvan istua, koska mies ei ollut ollenkaan pelottavan näköinen.

-Kävin tuossa Balibubussa ottamassa oluen, mutta sitten alkoi ahdistamaan.

Mietin heti, että mikähän mies tuo oikein on kun noin ahdistustaan heti vieraalle purkaa.

-Otin Balibubussa yhden oluen, mutta Sopevassa oli opiskelija-ilta ja alkoi ahdistaa. Semmoinen määrä nuorisoa menossa yökerhoon…

Olin ihan äimänkäkenä, en ollut ollenkaan tietoinen, näkyikö Sopevan ovi Balibubuun, vaiko ei. Ilmeisesti näkyi. Mutta mistäs sen tietää…

-Kauheasti nuoriaoli sinne monossa. Ahdistus pukkasi päälle ja piti lähteä pakkaseen. Mutta kyllä se on tuo kuntauudistus menossa ihan perseelleen. Monia kuntia menettää itsenäisyytensä, Kiuruvesikin.

-Miten niin? Kysyin, kun en ihan ollut varautunut moiseen suunnanmuutokseen. Puheenaihe vaihtui ihan lennosta.

-No, Kiuruvesi on ehdottomasti pidettävä itsenäisenä. Mitäs sitten tapahtuu, kun itsenäisyys menee? Olen sentään Kiuruvedeltä kotoisin. Se on sentään kaupunki. Oli suuri virhe muuttua kaupungiksi. Se tapahtui vuonna 1993. Paljon tuli kustannuksia ja velvotteita siitä.

-Mitäs sen on väliä onko se kaupunki vaiko kunta?

-On sillä kuule suuri merkitys. Mutta nyt jos ne Iisalmeen liitetään, siitä ei tule mitään, sanon minä. Kansanäänestys! Minä vaadin kansanäänestyksen. Loppuu se haahuilu Iisalmeen. Ollaan sentään kaupunki.

-Ai, oletko Kiuruvedeltä ihan oikeasti?

-Olen minä siellä syntynyt, mutta nyt olen asunut täällä jo puolitoista vuotta. Mutta kaupunki se on Kiuruvesi, eikä sitä saa missään nimessä liittää Iisalmeen. Itsenäisyys se on jotain!

-No, mutta… En saanut jatkaa vaan hän keskeytti.

-On sillä iso merkitys! Ajattele, kaikki baarit ja kaupat loppuvat ja kaikki ostokset pitää sitten tehdä Iisalmessa. On se niin väärin!

-Eihän ne baarit ja kaupat mihinkään muuta, jos väki pysyy kylissä?

-Ne loppuu. Yrittäjät tekevät konkurssin ja veronmaksajat joutuvat maksamaan. Monilla kasvaa kauppamatka yli viiteenkymmeneen kilometriin!

Yritin oikoa hänen käsitystään, mutta turhaan. Sain muutaman sanan nakattua hänen vuodatuksensa keskelle, mutta tuskinpa hän kuunteli.

Kaivoin taskustani kännykän ja aloin surffailla netissä etsien Kiuruveden kanssa liittoutuvia kuntia. Siis sen kuntauudistuksen kaavailuja. Muistelin nähneeni listan netissä jossakin… Kesti kauan ennen kuin tajusin hakea sekä sanoilla kuntauudistus, että Kiuruvesi. Löytyihän se sieltä. Ja koko ajan hän selitti omaa näkemystään.

-Vai että Iisalmi. No, eihän se sitten ole niin paha, kuin Kuopio. Kiuruvesi on sentään kaupunki.

Nyt Iisalmikin jo kelpasi…

-On se liian iso kunta, taikka oikeastaan kaupunki, jos siihen tulee Iisalmi, Kiuruvesi, Vieremä ja Pielavesi. On se liian iso. Ei hemmetti, kyllä Kiuruvesi pitää säilyttää itsenäisenä.

-Ei sentään Lapinlahti tullut siihen, vai tulikohan? En muista, sanoin. -Olisikohan se liitetty Kuopioon?

-Ei hemmetti Kuopioon. Kiuruvedeltä tulee sinne yli sata kilometriä matkaa!

-Enhän minä niin sanonut. Sanoin vaan…

-Ei Kuopioon, hän keskeytti! Ihan liian kaukana. Ja Mikkeli se vasta kaukana on! Sinne on ihan liian pitkä matka.

-Mistäs sinä sen Mikkelin nyt…?

-Ihan liian iso on se suur-kunta jos Mikkelikin. Ja Kuopio. Ei tule mitään! Kansanäänestys on hommattava. Nyt äkkiä kansalaiskokousta pystyyn. Ei Kiuruveteä ja Mikkeliä samaan kuntaan. Ei. Tai siis kaupunkiin!

-Eihän tässä Mikkelistä ja Kuopiosta…

-Ei, kun Kiuruvesi on pidettävä itsenäisenä kaupunkina! Ei tuu mitään siitä, jos se liitetään noin isoon kuntaan! Mikkeli, Kuopio ja kaikki siltä väliltä. Ei hemmetti, nyt on kyllä…

-Tsot, tsot, sanoin. Eihän tässä ole muuta kun vasta ehdotus.

-On se niin kallista! Mulla on niin paljon rahaa, että voisin maksaa vaikka tonnin siitä, että Kiuruvesi pysyy itsenäisenä. Voisin oikeastaan tarjota kaikille tämän baarin asiakkaille oluet vaikka heti! Ei paljoa paina!

Katselin ympärilleni, baarissa oli ehkä neljä-viisi asiakasta meidän lisäksi. Olisi ollut kaverilla maksamista, ainakin kaksikymmentä euroa olisi kärsinyt… Mutta en sanonut mitään.

Kaveri kaivoi taskustaan kännykän.

-Katsonpa itsekin internetistä, mikä se kuntajako oikein on…. Kas, kymmenen puhelua tullut... No, etsinpä ensin.

Annoin aikaa kaivella kännykästään tietoja. Meni hetken, kunnes hän tuumasi:

-Mikähän tässä oikein….Rajoitettu saatavuus… Olen minä kyllä puhelinlaskuni maksanut...

Muutaman minuutin hän kaiveli puhelimensa näppäimiä kunnes:

-No niin, nyt se toimii! Hienoa, mikähän lienee ollut…

Sen kummempia sanomatta hän laittoi puhelimensa taskuun ja nousi. Nopein liikkein hän kaatoi viimeiset tipat oluestaan ja veti pipon syvemmälle päähänsä.

-Jos tästä nyt lähtis tuon nekaraoke-baariin, kenties vaikka laulamaan… Puoleentoista vuoteen en ole laulanut, mutta ehkä nyt…

Siinä hän sitten meni, avasi oven häipyen pakkaseen.

Illemmalla baarin henkilökunta kertoi, että mies oli syntyperäinen paikkakuntalainen, joka eli omaa elämäänsä. Kuvitelmissaan elävä kansalainen. Ei edes viimeinen kylähullu…Pieni mies ja isot puheet.

Enpä sitä sen jälkeen juuri miettinyt, meitä on moneen junaan.